perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kuulumisia pitkästä aikaa!

Nyt on mulla jääny kyllä ihan kokonaan tämä blogin päivittäminen. Viime postauksen taisin tehdä ennen joulua. 
          Muutoksia on tapahtunut sillä meidän taloon tassutteli uusi koiranpentu! Nimeltään tämä pikku neiti on Kotituulen Eakti Ulda. Hänen kutsumanimeksi jäi Ulda. Ulda on oikein reipas ja tomera tyttönen. Sulo ja Lumo ottivat pikkuisen hyvin vastaan ja Lumo onkin kuin äiti Uldalle. Lyhyitä lenkkejä ollaan Uldan kanssa käyty kävelemässä ja hihnaan totuteltu, mutta jos pitemmälle lähtee pitää vauvelia kantaa ettei väsy ihan kokonaan. 
          Ulda tulee melko hyvin vihellyksestä luokse vaikkei sitä olla vielä mitenkään opeteltu. Tempuista istu, tassu ja maahan alkavat jo sujua. Paikka-käsky on varmaan seuraava mitä aletaan harjoittelemaan.

Näyttelyissä ei olla juurikaan käyty. Nyt kesälle katsottiin kaksi näyttelyä joihin voisimme Sulon ja Lumon ilmoittaa. Toinen on Siikajoella 5.8 ja toinen Pyhäjoella 26.8. Uldan kanssa ei vielä hetkeen päästä näyttelyihin, mutta saa nähdä mennäänkö sen kanssa tammikuussa Kajaaniin ensimmäiseen näyttelyyn.

Nyt vielä loppuun kuvia. 












Koirien instagramia tulee päiviteltyä useammin, jos haluat niin käyhän kurkkaamassa! @suloisuudenlumoa




torstai 24. marraskuuta 2016

Joulu lähestyy!

Hupsista! Kirjoitteleminen tänne on vähän jäänyt, mutta eipä tässä mitään ihmeellisiä ole tapahtunut. Lunta on jonku verran ja joulukin tulee! 

Sulon ja Lumon kanssa ollaan normaalisti lenkkeilty pelloilla. Usein onkin jo pimeää ennen kuin lenkille ehtii lähteä, joten kamera on viettänyt aika paljon aikaa sisällä. Viikonloppuisin kerkeää onneksi valoisaan aikaan ulos ja saa kuvia. 

Kajaani KV olisi tammikuussa, mutta ei olla vielä varmoja ollaanko sinne lähdössä. Tammikuussa on Oulussa kasvattajan peruskurssi ja sinne minä ja äitini olemme menossa. Saa nähdä päästäänkö läpi! :D



                                 Sulosta otettiin muuten pompen testi ja se oli normaali!

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Seinäjoki KV 22.10-16

Tämän vuoden näyttelyt ovat nyt ohi. Viimeisenä muttei vähäisimpänä suuntasimme Seinäjoelle. 

Kymmenen aikaan Perjantaina (21.10) lähdimme matkaan ja perillä Seinäjoella olimme kahden aikoihin. Menimme ensimmäisenä hotelliin, josta olimme varanneet huoneen yhdeksi yöksi. Mukana oli tutut koirat joiden kanssa kävimme kävelemässä puistossa. Myöhemmin lähdimme syömään ja samalla reissulla vimme mustissa ja mirrissä, josta mukaan tarttui huomiovalot. Huomiovalot ovat helppo kiinnittää esim. koiran hihnaan tai oman takin vetoketjuun. 

Hotellissa koirat olivat hienosti. Nukkuivat yönkin ihan rauhallisesti (paitsi Lumo pari kertaa hyppäsi sänkyä vasten.)

Aamulla kun herätyskello pirrasi, käytimme koirat ulkona ja menimme syömään aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähdimmekin kohti näyttelypaikkaa eli Seinäjoki Areenaa. 

Hetken aikaa odottelimme, että lapinkoirien kähä alkaisi, mutta melko pian alkoi valioluokka. Valioluokassa kisasi 6 koiraa. Sulo sai erinomaisen, mutta ei sijoittunut. Maija Mäkinen, joka oli lapinkoirilla tuomarina oli tosi ystävällinen ja mukava!

Sulon arvostelu: 2,5 v. Maskuliininen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Hyvät karvaiset korvat. Kauniit silmät. Oikea purenta. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Hyvä runko, luusto ja käpälät. Turkki ei parhaimmillaan. Pehmeä karva. Hyvä häntä. Liikkuu kevyesti. Miellyttävä käytös.

Valioluokan jälkeen Lumo pääsi kehäilemään. Lumon luokassa oli 5 koiraa. Lumo sai erittäinhyvän, ja yllätti sijoittumalla ykköseksi! Mukava reissu oli meillä siis!

Lumon arvostelu: Feminiininen juniori, joka antaa hieman matalaraajaisen vaikutelman. Hyvä ylälinja. Kevyt piirteinen nartun pää. Keskiruskeat silmät. Oikea purenta. Kauniskarva. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Hyvä runko, selkä ja häntä. Kevyt luusto. Turkki ei parhaimmillaan. Kevyet liikkeet. Hyvä tasapaino. Miellyttävä käytös. Esitetään hyvin.





Nyt onkin näyttelyistä taukoa. Seuraava virallinen näyttely jonne ehkä menemme on Kajaani 
KV! 

Koirille tein oman instagram tilin. Sieltä pääsee paremmin seurailemaan meidän touhuilujamme! Tästä pääset kurkkaamaan tiliä. :) 

perjantai 14. lokakuuta 2016

Lappalaiskoirien erkkari

Sunnuntaina oli vihdoinkin lappalaiskoirien erkkari Torniossa. Sää suosi onneksi meitä, eikä satanut tai tuullut. Kamera jäi valitettavasti kotiin.

Kuuden aikaan auto starttasi ja eikun huristelemaan kohti Torniota. Perillä olimme yhdeksän aikoihin. Menimme suoraan ilmoittautumaan ja saimme kaksi pientä tervetuloa-pussia. Niiden sisältä löytyi: Risto-Matti Ratian kaulapannat (olivat kylläkin vähän isoja), pieni pussi herkkuja ja jotain muuta pientä.

Lumo ja 15 muuta junnua pääsivät kehään aika nopeasti. Lumo yllättikin ja sai ERI:n ja oli vielä Junnunarttujen 2, SA:n kera! Paras narttukehässä ei sijoittu. Hannu Talvi oli Todella mukava tuomari! Hän etsi koirasta hyviä puolia ja juoksutti paljon. Tälle tuomarille mennään kyllä uudestaan, jos vain on lähellä näyttely jossa Hannu Talvi tuomaroi. 

Lumon arvostelu:
Tumman ruskea vaallennuksin, keskikokoa hieman pienempi, kaunis piirteinen pää, hyvä korvien asento, kauttaaltaan erinomainen rakenne, hyvä turkki, muhkea näyttävä häntä, esiintyy ja liikkuu hienosti.
JUN ERI JUK 2 SA

Lumon kehän jälkeen oli hetki odottelua ennen kuin Sulo meni kehään. Pian kuitenkin tuli Sulon ja 11 muun valiouroksen vuoro. Kurt Nilsson ei paljoa juoksuttanut. Taisi olla niin, että kerran mentiin edestakaisin ja muuten seisotettiin. Sulo sai erinomaisen, mutta ei sijoituttu. 

Sulon arvostelu suomennettuna suunnilleen näin:
Erinomainen maskuliininen pää. Erinomainen kaula, hyvät mittasuhteet, sopusuhtainen hyvä rinta, erinomaiset kulmaukset, erinomaiset sivuliikkeet, hieman pehmeyttä selässä, Ei parhaassa karvassa. 
VAL ERI

Oikein mukava päivä oli meillä Torniossa! Seuraava näyttely on Seinäjoella 22.10. Sinne on lähdössä vakioporukka mukaan! 

Osallistuin Sulon kuvalla Hertan, Kertun, Martan ja Pirkon blogin järjestämään kesäkuvakisaan Sulon kuvan löydät täältä. Kuvaa saa käydä äänestämässä, jos haluaa! ;)  



lauantai 8. lokakuuta 2016

Nyt on syksy!

Nyt ei ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan ja kamerakin on lähtenyt tosi harvoin ulos.
Syksykin on ehtinyt jo saapua ja pian on taas talvi ja kylmät ilmat, mutta nyt itse postaukseen!

Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Me ollaan pelloilla lenkkeilty ja opeteltu uusia temppuja. 
Tornion erkkariin lähdetään ajelemaan huomenna aamusta. Sulo ja Lumo ovat molemmat lähdössä kehäkettuilemaan. Lumo ilmoitettiin junioreihin ja yhteensä junnunarttuja on ilmoitettu 17 kpl. Sulo on valioluokassa ja valioita on 12 kpl. Sulolla tuomarina toimii Kurt Nilsson. Minkälainen tuomari mahtaa olla kyseessä? Lumolla tuomarina on Hannu Talvi. Tästäkään tuomarista ei paljon tietoa ole. Toivotaan että sää suosii meitä huomenna!

Seinäjoenyttelyynkään ei ole enää pitkä aika! Sehän on jo 22.10! Siellä kummallakin tuomarina on Maija Mäkinen, joka on toiminut Sulolla tuomarina kerran aikaisemmin.

                                                     Loppuun vielä muutamia kuvia!
 
 

     









tiistai 6. syyskuuta 2016

Pyhäjoki RN

28.8 oli Pyhäjoella näyttely jossa kävimme Sulon ja Lumon kanssa pyörähtämässä. Ilma oli onneksi hyvä! Aurinko paistoi eikä satanut. Olimme näyttelypaikalla yhdentoista aikaan ja lapinkoirien kehä alkoi puoli kahdentoista aikaan.

Sulon lisäksi valiouroksia oli 3. Kaikki saivat erinomaisen ja Sulon kanssa sijoituttiin neljänneksi. Tuomarina toimi siis Sakari Poti. Poti juoksutti kehässä aika paljon, ja mittasi koirat.  Sulo oli 48 cm.

Sulon arvostelu: 
Keskikokoinen. Oikeat mittasuhteet. Hieman kevyt tyyppinen. Hieman kevyt, komea pää. Erinomainen runko ja raajarakenne. Turkki ei parhaimmillaan.  Hyvä häntä. Kevyt liike. Rauhallinen luonne.

Lumon lisäksi junnunarttuja oli 4 kpl. Lumo sai erittäinhyvän, mutta ei sijoituttu. Lumon poti mittasi myös, mutta ei laittanut sitä arvosteluun ylös. 
                                                                       Lumon arvostelu: 
Keskikokoinen. Mittasuhteiltaan hieman pitkä. Hieman kevyt, oikealinjainen pää. Raajaluusto kehittyy vielä, muuten hyvä runko ja raajarakenne. Vielä hieman laineikas turkki. Hyvä häntä. Hyvä liike. Rauhallinen luonne.

Kamera jäi kotiin joten nyt tuli tällainen kuvaton postaus...